Jalkaterapiassa saa venytellä aivonystyröitään monenlaisten ongelmien parissa – on hahmotettava sekä syy että seuraus. Joskus selvitettävää riittää enemmänkin, joskus riittää oireenmukainen hoito. Työn merkityksellisyys tuo motivaatiota.
Tervetuloa Jalkaterapia Avenuen blogiin, jossa paneudutaan hyvinvoinnin ylläpitämiseen erityisesti jalkaterveyden näkökulmasta. Jalkaterapia Avenue on Meilahdessa sijaitseva hoitola, joka monipuolisten jalkaterapiapalveluiden lisäksi tarjoaa hierontapalveluita. Tässä esikoipostauksessa tutustutaan Avenuen toimintaa pyörittävään, samasta opinahjosta valmistuneeseen jalkaterapeuttikaksikkoon.

Helena Tuomainen
- Jalkaterapeutti (AMK)
- Koulutettu hieroja
Arkielämässä olen aika suurpiirteinen, mutta tässä työssä saa keskittyä ja toteuttaa sitä tarkkaa puolta itsestään.
Jalkaterapiassa minua kiinnostaa erityisesti ihon hoito; kovettumia ja känsiä on kiva työstää ja pohtia ratkaisuja niiden ennaltaehkäisyyn. Haavanhoitokin kiehtoo ja haluaisin erikoistua siihen enemmän tulevaisuudessa.
Toiselta ammatiltani olen koulutettu hieroja, minkä lisäksi olen suorittanut urheiluhierojan erikoisammattitutkinnon. Koen näiden koulutusten täydentävän toisiaan ja antavan minulle työkaluja asiakkaan tilanteen kokonaisvaltaisempaan tarkasteluun sekä hoitoon.
- Lempielokuva: Oldboy (2003)
- Suosikkisivistyssanani: Protoplasma
- Toteemieläimeni: Metsäjänis
- Minne haluaisin matkustaa: Kroatia on ollut pitkään listalla

Susanna Åberg
- Jalkaterapeutti (AMK)
- Graafinen suunnittelija (AMK)
Minulla on aiempi tutkinto graafisesta suunnittelusta. Joku voisi pitää sitä terveydenhoitoalan vastakohtana, mutta olen aina nauttinut luovuuden lisäksi ongelmanratkaisusta, oikeastaan ne ovat mielestäni sama asia. Halusin myös tehdä jotain konkreettista ja hyödyllistä.
Isoin kiinnostuksenkohteeni jalkaterapian parissa ovat kynnet. Moni ei ajattele varpaankynsiä kovinkaan usein, mutta niitä on niin monen muotoisia ja värisiäkin. Varpaankynnessä puoli milliä voi erottaa kävelyn estävän kivun tai sen poistumisen.
- Lempielokuva: Death Proof
- Suosikkisivistyssanani: Eklektinen
- Toteemieläimeni: Fretti
- Minne haluaisin matkustaa: Kaikkialta löytyy jotain mielenkiintoista, mutta juuri nyt olisin mieluiten jollakin kaukaisella Tyynenmeren atollilla.
Näinkin käytännönläheisessä työssä päätyy joskus pohtimaan hyvinkin syvällisiä. Mitä jalkojen terveys perimmiltään tarkoittaa? Se on rajoitteettomuutta, jopa vapautta. Moni toivoo seisovansa omilla jaloillaan ennen kuin lähdetään jalat edellä.